MacBookia elvyttämässä, osa III - Kaksin aina kaunihimpi

Noniin, edellisen osan mokailut on nyt korjattu ja lomareissun aikana kusti polki lähipostiin oikealla liitännällä varustetun levykelkan.

Se pieni ero, yläpuolella aiemmin ostettu SATA-liitännällä oleva kelkka, alempana tämän ikäluokan MacBookin kaipaama PATA-kelkka.

Liitäntöjä lukuunottamatta kelkat ovat lähes identtiset, joskin tämä PATA-malli tuli varustettuna noin millin paksuisella etulevyllä.

Laitteen purku alkaa menemään jo melkoisen rutiinilla, joten eipä aikaakaan kun laite oli jo purettuna, ja ihan ensimmäiseksi piti varmistaa vielä yksi asia:

Kyllä, se sopii.

Uutta levyä sovittaessa kävi myös ilmeiseksi, että miksi uudempaan SATA-kelkkaan ei ollut laitettu jo aiemmin mainittua etupaneelihärpäkettä mukaan. Se nimittäin piti repiä kelkasta mäkeen, jotta koko setti mahtuisi nätisti paikoilleen. Myös kelkan runkoon kiinnittävien ruuvinreikien kanssa oli sen verran hakemista, että rakennelmaa joutui työntämään toisesta päästä työkalulla, jotta kiinnitysruuvit osuivat jengoilleen. Mutta kokonaisuutena mitään isompia ongelmia ei esiintynyt.

Molemmat levyt paikoillaan. Harmi ettei tähän hätään ollut ylimääräistä SSD:tä, mutta kyllä tuo normilevykin kuolleen optisen aseman voittaa käyttökelpoisuudessa.

Sitten kone kiinni ja ei muuta kuin testaamaan. Heti käynnistyksessä huomasi eron, sillä optisesta asemasta bootin yhteydessä lähtenyt renkutus loisti sattuneesta syystä poissaolollaan. Lionin käynnistyttyä työpöydältä löytyikin sitten kiintolevyikoneja kaksin kappalein.

Kuten kuvasta näkyy, nyt myös akku pitää varausta.

Disk Utility raportoi, että nyt on ihan mukavasti tilaa käytössä.

Tämän onnistuneen operaation myötä pitänee ottaa vaimon koneen (early 2008 Unibody MacBook) SSD-päivitys suunnitelmiin jonain kauniina päivänä tehtäväksi, etenkin kun tarvittava kelkkakin on jo kaapissa. Tulisi siihenkin koneeseen taas uutta eloa huomattavasti nopeamman järjestelmälevyn myötä.

MacBookia elvyttämässä, osa II - Pakolliset vastoinkäymiset

Noniin, tulihan tässäkin se "ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä"-osuus vastaan. Olin siis tilannut optisen aseman tilaan menevän sovitinkelkan, asentanut toisen kiintolevyn siihen ja purkanut bookin sen verran palasiksi, että rikkinäisen optisen aseman tilalle olisi voinut laittaa levykelkan. Kaikki oli hyvin siihen asti, kun piti kytkeä tärkein osa, eli kaapeli emolevyn ja levykelkan välille. Siinä vaiheessa tajusin, että nyt on tapahtunut amatöörimäinen moka, ja minulla oli PATA-liitäntää käyttävä kaapeli ja SATA-liitäntää haluava levykelkka.

Täytyy myöntää, että koneen syödessä kiltisti SATA-liitäntäisiä kiintolevyjä ei vaan tullut mieleen, että optinen asema voikin olla edelleen PATA-väyläinen. Olisihan tämä asia selvinnyt vähän kattavammalla googlettamisella, mutta se jäi tällä kertaa tekemättä. Eihän tässä siis auttanut kuin laittaa kone takaisin kasaan rikkinäisen aseman kera ja säilöä SATA-kelkka odottamaan mahdollista käyttöä vaimon koneessa. Seuraavaksi voisikin katsella, että löytyisiköhän jostain vielä tuohon malliin sopivaakin kelkkaa.

MacBookia elvyttämässä

Pahoittelen jälleen päivitystaukoa, lapsenhoitorumba on vienyt ylimääräisen vapaa-ajan sen verran tehokkaasti, että bloggaaminen ei ole ainut asia joka on jäänyt vähän paitsioon. Korjataanpa nyt hieman pidemmällä postauksella.

Minullahan on tässä jonkin aikaa häirinnyt oman laitteiston osalta se, että läppärin virkaa toimittaa työpaikan Dell, jossa on se perustavanlaatuinen ongelma, ettei OS X pyöri siinä. Windows 7 on hyvä, mutta OS X on vaan enemmän omaan mieleen ja se on varsin harmillista, että Apple vaikuttaa edelleen olevan läppärivalmistajista ainut, joka viitsii panostaa myös touchpadin laatuun ja käytettävyyteen. Dellin tunnottomalla postimerkin kokoisella vahinkopainallusmagneetilla ei saa kuin pahan mielen, joten omppuläppäriä on tullut haikailtua takaisin arsenaaliin niihin tilanteisiin, kun oma työasema (Mac mini) on kotona ja iPad ei ole sujuvin vaihtoehto (joskin parempi ulkoisen näppäimistön tuki iOS:ään korjaisi tätä melkoinen paljon).

Sitten muutama päivä takaperin Mac-keskeisellä IRC-kanavalla eräs käyttäjä oli jo pistämässä vanhaa loppuvuoden 2006 MacBookia kierrätykseen boottaamattomana. Kone oli ilman kiintolevyä, akku oli kuollut ja optinen asema rikki. Herra oli vailla rahaa lähinnä tuoreehkosta Applen originaalilaturista. Tarjouduin ostamaan laturin ja hakemaan koneenraadon samalla pois. Tarkoituksena oli kokeilla, että saisiko vanhukseen vielä eloa. Jos ei muuta, niin ainakin siitä saisi kaivettua varaosia sukulaisten MacBookeihin ja samalla turvallisen alustan vaativampien iFixitin korjausohjeiden kokeiluun purku- ja kasausmekaniikan osalta.

Pikainen autoilu Espooseen ja takaisin teki allekirjoittaneen yhtä laturia + konetta rikkaammaksi ja 45 euroa köyhemmäksi. Laturi oli Applen uudempaa revikkaa, jossa MagSafe-liitin on paranneltu sellaiseksi, ettei johto murru niin helposti. Tälle olisi käyttöä vähintäänkin vaimon MacBookin varalaturina.

Olin jo edeltävänä iltana tyhjentänyt yhden kaapissa lojuvan kiintolevyn käyttövalmiiksi, joten ei muuta kuin kone auki ja kiintolevy sisään. Huomasin samalla, että kahdesta muistipaikasta vain toisessa oli muistipalikka. Pikavisiitti samaisen kaapin aarreaittaan tarjosi sisältöä myös tyhjään muistipaikkaan, ja kone olikin valmiina boottaustestiin. Mac OS X Lionin sisältävä USB-tikku kiinni ja kokeilemaan. Mitä hemmettiä? Sehän boottaa aivan kiltisti. Lioninkin asennus käynnistyy. Tämähän näyttää paremmalta kuin odotinkaan.

Leijonan asennuttua oli aika asentaa lisää ohjelmia, joiden osalta Mac App Store osoittautui varsin mukavaksi. Vino pino softaa lähti asentumaan muutamalla klikkauksella softien sivuilla vierailun ja pakettien latailun sijaan.

1passwordin selainlaajennosta asentaessa ongelmat nostivat päätään. Kone heitti kernel panicin asennuksen yhteydessä Xcoden tekemien asennusten huudatettua ensin tuulettimia. Sama kernel panic toistui välittömästi bootin jälkeen samassa operaatiossa, joten koneella ei ollut kaikki aivan kunnossa. Koska kyseessä on vanha kone ja ongelmia alkoi esiintymään kuormituksen jälkeen, niin epäilin aiheuttajaksi pölyä. Seuraavana etappina olikin aukaista kone ja putsata pölyt sieltä. Käsitellään tämä kuvareportaasin muodossa:

Aivan aluksi työpisteelle päätyi iPad iFixitin selailuun. Tähän on nykyään jo erillinen softa, joten selailu hoituu nätisti pyyhkäisemällä. Nice.

Kunnolliset työkalut ovat etenkin näiden koneiden aukomisessa elintärkeät. Tässä tarvitsee oikeasti pieniä ruuvareita, tai muuten ruuvien kannat siirtyvät hyvin vauhdikkaasti historiaan. iFixitistä aikanaan tilattu setti osoittautui käytännölliseksi, Phillips-päät kokoa 0, 00 ja 000 olivat tarpeen homman aikana.

Pölyä ei lopulta ollutkaan niin paljoa kuin kuvittelin, eli pölykuolema voidaan laskea pois ongelman aiheuttajista.


Vaan kun kone on kuitenkin auki, niin eiköhän tarjota sisuskaluille kevätsiivous ystävämme paineilman avulla.

Etenkin vanhassa MacBookissa on sen verran kirjava valikoima erikokoisia ruuveja, että ruuvien lajittelu iFixitin ohjeen steppinumeron mukaan on varsin suositeltavaa ja säästää sekä noitumiselta että arpajaisverolta konetta kasatessa.

Yksi ruuveista ei meinannut mennä enää takaisin paikoilleen kierretahnan jäänteiden vuoksi. Mönjä osoittautui varsin sitkeäksi, joten liuottimet ovat tarpeen.

Pian ruuvi päätyikin vaimon työpaikan poistoista meille päätyneen labra-astian pohjalle uimaan 80-volttisessa Saarenmaassa. Nopeimmat teistä ehkä kiroavat jo alkoholin väärinkäyttöä, joten kerrottakoon että kyseessä on ludemyrkytyksen keskelle joutuneen pullon sisältö, jonka juontiin kellään ei sattuneesta syystä ollut isompaa mielitekoa. Eihän siinä todennäköisesti mitään ole, mutta kyllä tuota juotavaa riittää muutenkin sen verran, ettei tarpeettomia riskejä ole missään määrin kannattavaa ottaa, vaan pullo päätyi uusiokäyttöön puhdistusaineena. Ja tarkennettakoon vielä sekin, että myrkytyksen kohteena ei onneksi ollut meidän asuntomme. Puhdistuksen jälkeen ruuvi oli huomattavasti halukkaampi menemään takaisin paikoilleen, joten kirjataan tämäkin operaatio onnistuneiden sarakkeeseen.

Vaan kun kerran pöly ei ollut ongelmien syynä, niin logien page_fault-viestien myötä katse kääntyi muistien kuntoon. TechTool Protogon diagnostiikka ei löytänyt mitään, mutta luontainen epäusko lyhytkestoisiin muistitesteihin ajoi vanhan kunnon memtestin pariin. Ensimmäisellä ajolla molemmat muistipaikat täynnä testit eivät kerenneet loppuun asti, vaan kone oli jälleen kerran kosahtanut page_faultista johtuneeseen kernel paniciin. On siis haarukoinnin aika, eli toinen palikoista irti ja testit uudestaan käyntiin. Irroitettavaksi päätyi ykköspaikassa majaillut muisti, sillä tässä samassa paikassa oli muisti koneen ostohetkellä ja tällöinhän kone ei kuuleman mukaan bootannut.

Testi menikin kiltisti läpi, joten mitä ilmeisimminkin kakkospaikan muistikampa on ehjä. Siirretäänpä kyseinen kampa siis yksin ykköspaikkaan, kuten se oli koneen ostohetkellä. Nyt kone ei enää boottaakaan, joten diagnoosina on rikkinäinen muistipaikka, mutta homma näkyy toimivan kun muisti on ehjässä kakkospaikassa ja ykköspaikka on tyhjänä. Toimivuus tuli todettua reilun vuorokauden aktiivisella käytöllä, jonka aikana ei esiintynyt yhtään kaatumista.

Nyt minulla on siis jälleen toimiva omppuläppäri! Tai no, läppäristä on vähän vaikea puhua kun akku ei ota yhtään varausta, vaan koneen on oltava piuhan päässä jatkuvasti. Tässä vaiheessa apuun tulee mcare, josta Applen originaaliakku irtosi Apple Storea mukavasti halvempaan 99 euron hintaan. Nyt laitetta pystyy käyttämään myös kannettavana. Vikalistalla on vielä rikkinäinen optinen asema, jonka viemälle tilalle on jo suunnitelmissa kehittää parempaa käyttöä ja nukkumisvalo näyttää olevan pimeänä. Tämä menee listalle "tarkistetaan seuraavan kerran konetta avatessa". Näistä operaatioista lisää myöhemmin.

Tahaton päivitystauko

Jopas on päässyt vierähtämään aikaa edellisestä päivityksestä. Tämä viive selittyy osittain sillä, että pääsiäisen tienoilla vaimo otettiin jo laitokselle sisään ja esikoisemme näki päivänvalon viime viikolla. Näin ollen aika on mennyt töiden lisäksi auton ratissa kodin ja sairaalan väliä suhaillessa ja erinäisiä asioita järjestellessä. Vaan pitääpä nyt yrittää löytää lähiaikoina hieman enemmän aikaa kirjoittaa.

Vaihteeksi laadukas bundle

Kappas, jo parisen vuotta alennustilassa eläneiden Mac-softabundlejen joukkoon on nyt ilmestynyt piristävän laadukas satsi. Kasaajana on vähemmän yllättäen MacUpdate, jonka Spring Bundle 2012 sisältää omalta osalta kolme varsin kiinnostavaa softaa ja muutamia sivuosumia. Jo pelkästään VMware Fusion 4, PDFPen ja Drive Genius 3 tekivät paketista omalta osalta hankkimisen arvoisen, ja eiköhän pari noista muistakin osoittaudu käyttökelpoiseksi, toisin kuin turhankin monessa viimeisen parin vuoden aikana julkaistussa bundlessa. Kyllähän tuossa on noin 40 eurolle hyvinkin vastinetta jo.

Disclaimer: Tämä ei ole maksettu mainos eikä linkki sisällä mitään referrer-koodeja tai muuta vastaavaa.

Uusi nimi, toistaiseksi samat vanhat kujeet

Blogin uudistamisprojekti päätyi tässä vaiheessa ratkaisuun, jossa nimi korjattiin vanhan edesmennen blogin jatkumoksi ja ulkoasukin muuttui hieman toiseksi valmisratkaisujen joukosta löytyneeksi. Ulkoasun viilaamiseen palataan ehkä tulevaisuudessa vielä. Vanhasta osoitteesta on myös linkki tänne, jotta ne harvat lukijatkin toivottavasti löytäisivät uuteenkin osoitteeseen. Vaan jospa näillä mentäisiin nyt hetken.

Uudelleenfokusointia (ehkä)

Blogin päivitystahti on näköjään päässyt hiipumaan huomattavasti hitaammaksi kuin mitä halusin sen olevan. Jonkin aikaa asiaa mietittyäni päädyin siihen tulokseen, että kaikki ei ole tämän blogin osalta kohdallaan, jotta kirjoittaminen olisi mielekästä. Ensinnäkin nimi ei nyt loppupeleissä oikein toimi (tämä ei varmaan yllätä ketään) ja tämä täysin vapaa aihealue osoittautui myös yllättävän haastavaksi, sillä usein periaatteessa bloggaamisen arvoiset asiat tulee jo lätistyä irkkiin (siihen aitoon) ja/tai Facebookiin, ja kun asia on jo käsitelty, niin siihen ei jaksa aina palata.

Joten nyt pitänee miettiä mitä teen jatkon suhteen. Tällä hetkellä varteenotettavana vaihtoehtona pyörii aihepiiriltään rajatumpaan, todennäköisesti teknologiapainotteisempaan blogiin siirtyminen. Asiasta lisää ehkä lähiaikoina.

Lumia - vain akku puuttuu

Nyt viime päivinä Lumia 800:ssa on alkanut huomattavasti ärsyttämään sen käsittämättömän huono akkukesto. Lataan tyypillisesti molemmat luurit (Lumia ja iPhone 4) yön aikana, mutta nykyään Lumia ei ole jaksanut edes nukkumaanmenoon asti, vaikka en ole käyttänyt sitä mitenkään merkittävissä määrin. Tänäänkin Lumia pimeni jo tuossa tunti takaperin siinä missä päivän aikana enemmän käytetyssä iPhonessa on vielä noin puolet virtaa jäljellä. Kyseinen iPhone on 1,5v vanha, kun taas Lumia tuli juuri markkinoille.

Epäilykset kohdistuvat tällä hetkellä luurissa olevaan firmikseen, versioltaan 1600.2483.8106.11500. Silloin kun Lumian sain, siinä oli vanhempi firmis jolla akkukesto oli huomattavasti järjellisempi, mutta tämä 11500 näyttää olevan totaalisen susi näiltä osin. Pitänee odottaa ehjemmän firmwaren julkaisua, mutta vinkkejä otetaan vastaan myös jos jollain on tilanteeseen auttava poppakonsti tarjolla.

EDIT: Googlettamisen ja Facebook-kommenttien perusteella myös raudan versiolla voi olla merkitystä asiassa. Ongelmaluurissani on 112.1402.2.3, kun taas 112.1402.2.4:llä on raportoitu huomattavasti järkevämpiä kestoja samalla firmiksellä.

UrhoTV yllättää vaihteeksi positiivisesti

Tänään sai yllättyä UrhoTV:n suhteen positiivisesti. Bongasin sivuilta, että Urho Playn matsit toimivat nyt myös iPhonella ja iPadilla, ja pitihän se testata samantien omalla iPadilla. Lukko-Kärpät tuli katseltua sekä suoraan padilta että HDMI-adapterin kautta telkkariin liitettynä, eikä kummassakaan ollut kuvanlaadussa moitteen sijaa. Television kautta katsoessa läppäriltä saa vielä hitusen paremman kuvan jonkin aikaa takaperin lanseeratun laatuvalinnan myötä, mutta jos läppärin useamman johdon jumppa (kyseessä kone ilman HDMI-liitäntää) ei houkuttele, niin iPadinkin TV-ruudulle tuottama jälki on varsin katselukelpoista.

Positiivista nähdä, että sisällöntuottajat alkavat siirtymään Flash-pohjaisista ratkaisuista laajemmalla laitekannalla toimiviin ratkaisuihin.

Kokemuksia Lumiasta

Lumia on ollut käytössä iPhone 4:n rinnalla nyt vajaat pari viikkoa ja on ollut selkeästi edellistä Symbian-pohjaista työpuhelinta parempi, joka ei varmasti yllätä ketään. Itse asiassa kyseinen Symbian-kapula (E71) ärsytti käyttöjärjestelmänsä osalta sen verran paljon, että korvasin sen ennen Lumian saapumista halvalla Android-luurilla. Lumiassa pyörivän Windows Phone 7:n viimeistely on sen verran kohdallaan, että Androidia ei ole pahemmin tullut ikävä, joskin WP7:n softatarjonta jää vielä sekä iOS:stä että Androidista jälkeen.

Rautansa osalta Lumia on varsin miellyttävä tapaus, luuri tuntuu jykevältä kädessä ja tehoa on sen verran, että hommat toimivat sulavasti. Myös näytön alalaidassa olevat kosketuspainikkeet reagoivat hyvin eivätkä ole jättäneet yhtään painallusta huomioimatta. Välillä tosin toivoisi, että jättäisi, sillä etenkin vahingossa hipaistulla Back-napilla on tullut pakitettua pois softasta useampaan kertaan kun on yrittänyt vaihtaa näppäimistöä tekstiltä numerosyötölle tai päinvastoin.

Käyttöliittymä on piristävän tuore, joskin välillä pelkistys ampuu vähän yli. Tästä pistävin esimerkki on käyttöjärjestelmän Twitter-integraatio. People hubiin integroitua Twitter-feediä ei tule pahemmin seurattua, vaan Twitterille tuli haettua erillinen ohjelma integroidusta versiosta puuttuvien profiilikuvien vuoksi. Etenkin jos päivityksiä on kertynyt paljon luettavaksi, niin itse luen tyypillisesti vain kaikkein kiinnostavimpien seurattavien päivitykset, ja näiden bongaus on huomattavasti nopeampaa profiilikuvankin näkyessä.

Se mihin tällä hetkellä kaipaisin eniten parannusta on selain. WP7:n Internet Explorer ei uhkaa iOS:n Safaria parhaana mobiiliselaimena millään tavalla, vaan IE:n kankeus etenkin zoomin osalta saa kaipaamaan jotain vaihtoehtoista selainta. Hyviä vinkkejä korvaajan suhteen otetaan vastaan.

Xbox Live -integraatio taas on näin rastilaatikkopelaajan kannalta taas ehdoton plussa. Jos pelatessa tulee viesti, niin siihen on varsin vaivatonta vastata luurilla sen sijaan, että yrittäisi naputella padilla jotain edes puoleksi järkevää.

Nokia Musicin mukana tuleva Mix Radio on taas eniten yllätyksenä tullut hyvä ominaisuus, ja sitä tuleekin käytettyä satunnaisen musiikin kuunteluun Spotifyä enemmän.

Ehkä oudoin puute on Skype-clientin puuttuminen. Kun ottaa huomioon, että Microsoft omistaa Skypen nykyään, niin clientin puuttuminen yhtiön mobiilikäyttiksen softavalikoimasta jaksaa hämmästyttää. Tosin huhujen perusteella tähän olisi lähiaikoina tulossa muutos. Sitä odotellessa.

Nyt seuraavaksi pitäisi jaksaa tehdä jotain pientä softaa alustalle, ongelmana on vaan se perinteinen idean puute. Vinkkejä otetaan vastaan :)

Kolmas mobiilivaltakunta

Tänään kävi niinkin iloisesti, että työpuhelin vaihtui Nokian uutuuteen nimeltä Lumia 800. Tämän myötä tutuksi tulee myös nykyisistä mobiilialustoista se kolmas merkittävä, eli Windows Phone 7. iOS-laitteita talosta löytyy useampi ja Androidikin löytyy halpisversiona, joten on ihan mielenkiintoista nähdä tuo kolmas moderni alusta ja samalla päästä Symbianista eroon. Viimeksimainittu alusta kun ei mahdu enää modernin määritelmään eikä sen niinsanottua käyttökokemusta tule ikävä.

Nyt on vielä liian aikaista sanoa puhelimesta ja alustasta mitään kauaskantoisempaa, mutta veikkaan että tulevissa blogipostauksissa aihetta käsittellään. Rauta vaikuttaa suhteellisen jykevältä ja käyttiskin sinänsä OK, joskin muutama ärsyttävyys on jo löytynyt. Pitää katsoa onko kyseessä alun vierastaminen vai onko siellä jotain perustavamman laatuista vikaa.

Vauhtisokea Jääkiekkoliitto

Tänään on meinannut kasetin B-puolikin lähestyä loppuaan keväällä tuossa naapuripitäjän puolella järjestettävien jääkiekon MM-kisojen myötä. Tai eihän itse kisoissa mitään, päinvastoin, mutta lähinnä kyseisen tapahtuman lipunmyynti on aiheuttanut painokelvottomuuksia sisältävää puoliäänistä monologia. Lipunmyyntihän alkoi tavallisille kuolevaisille maanantaina klo 9:00, ja olinkin luonnollisesti kyseiseen aikaan Lippupisteen sivuilla ihmettelemässä hintoja. Vähintään 156 euroa Suomen alkusarjan peleistä? Öö, tuotanoin. Kallista on, mutta töistä on kertynyt sen verran Smartumin Kulttuuriseteleitä, että niitähän voisi käyttää kerralla isomman pinon ensimmäiseen paikan päältä nähtyyn MM-otteluun. Vaan kuinkas olikaan, Kulttuurisetelithän eivät käyneetkään näihin karkeloihin maksuvälineeksi, sillä Lippupalvelusta poiketen (1.1.2012 alkaen Kulttuuriseteleiden pitäisi kelvata kaikkiin Lippupalvelun tapahtumiin maksuvälineeksi) Lippupisteellä Kulttuurisetelien kelpaaminen on vielä järjestäjätahosta riippuvaa, eikä tällaista sopimusta nähtävästi ole Jääkiekkoliiton osalta voimassa. Tässä vaiheessa mieli oli vielä olosuhteet huomioiden yllättävän tyyni, vaikka muutamat kehotukset ulkosynnyttimien aistinvaraiseen arviointiin tulikin toivotettua sekä Lippupisteen että Jääkiekkoliiton suuntaan. 156 euroa alkusarjan höntsästä ei vaan ole sellainen hinta, jonka maksaisin ihan selvällä rahalla.

Vaan se, minkä myötä kuppi meni lopullisesti nurin oli Kalervo Kummolan lausunto asian tiimoilta:

Joka asiassa löytyy ihmisiä, jotka kritisoivat. He, jotka hintoja arvostelevat, eivät varmaankaan olleet alun perinkään tulossa katsomaan matseja

Eli rautakanslerin mielipide on siis se, että jos näitä täysin naurettavia hintoja kritisoi, on vaan turhasta marisija joka ei muutenkaan olisi tulossa peliin? Otan tämän henkilökohtaisena vittuiluna. Jääkiekkoon tulee käytettyä jo nyt oman harrastetason pelaamisen ja oman suosikkijoukkueen kannattamisen (ympäri Suomea reissataan aina kun suinkin kerkeää) myötä sen verran paljon rahaa, etten oikein uskalla laskeakaan, mutta tällä kertaa yksittäisen alkusarjan pelin lipuista on tehty niin järjettömän hintaiset, etten moista summaa suostu maksamaan vaikka minulla periaatteessa olisikin siihen varaa. En voi muuta kuin ihmetellä, että onko Jääkiekkoliiton johto oikeasti näin pahasti irrallaan todellisuudesta? Kenen he kuvittelevat käyvän matseissa noilla hinnoilla? Firmaliputhan toki käyvät kaupaksi ja baarit tykkäävät kun yrityksen luottokortti laulaa vaikka peli olisikin menossa. Näkeehän sen koosteen sitten myöhemminkin ja tässähän on menossa vasta 13. kierros hassulla ilmaveivijohdannaisella nimettyjä jekkushotteja. Vaan miten tällainen touhu palvelee jääkiekkokulttuuria ja faneja? En usko kovinkaan monen perheen tulevan noilla hinnoilla paikalle, vaikka etenkin lapsille ottelun kaltainen kokemus on omiaan synnyttämään pitkäkantoisen suhteen lajiin ja sen seuraamiseen. Kummolan kommenteista paistaa läpi niin kuvottava ylimielisyys ja suhteellisuudentajun puute, että olen varsin tyytyväinen siihen, että Kulttuurisetelit eivät sitten lopulta kelvanneetkaan maksuvälineeksi. En halua olla osaltani tukemassa tällaista suomalaisen jääkiekkoyleisön riistoa. Viime kevään mestaruus oli mahtava asia, mutta sen lieveilmiönä Jääkiekkoliittoon on nähtävästi iskenyt pahemman luokan vauhtisokeus, jonka tulokset näemme nyt hinnoittelussa. Pitäkää tunkkinne.

No pain, no gain - M.O.T.

Männäkeskiviikkona suunnitelmissa oli pistäytyä talon takana sijaitsevalla ulkokentällä hiomassa rannelaukausta ja taaksepäinluistelua sirklauksen osalta ja suunnata sitten taloyhtiön lenkkisaunaan. Noh, savolainen supersankari Vituixmän ja herra Murphy olivat mitä ilmeisimminkin tämän yhden miehen tapahtuman sponsoreina, sillä taaksepäin sirklaamisessa luistin pääsi jään epätasaisuuden ja oman kömpelyyden seurauksena tökkäämään sillä seurauksella, että allekirjoittanut lensi komeasti nurin ja pamautti olkapäänsä sijoiltaan. Jälkiviisaana voi miettiä, että olisiko vähän enempien varusteiden pukeminen vaikuttanut kaatumistapaan, sillä nyt oli käytössä vain luistimet, maila ja lätkähanskat. Peleissä on tullut lenneltyä täysissä varusteissa näennäisesti pahemmin vailla naarmuakaan, mutta liekö sitten suojavarusteiden puute ajanut ottamaan kohtalokkaasti kädellä vastaan.

Vaan eipä auta varoa enää kun vahinko on jo tapahtunut, ja lekurin hoidettua käden kuntoon olikin edessä pähkäily siitä, miten sairasloman saa kulumaan kun parempi käsi on pitkälti pois pelistä. Tässä vaiheessa aikoinaan hankittu, mutta odotettua vähemmälle käytölle jäänyt lisälaite - Magic Trackpad - osoittautui hintansa väärtiksi. Kyseessä on siis pöytätietokoneille tarkoitettu versio Applen läppäreiden varsin kookkaasta monen sormen eleet osaavasta ohjauslevystä.

Aiemmin kokoonpano näytti seuraavalta:

Tässä siis hiiren virkaa toimitti pääasiassa kuvassa näkyvä trackball (Logitech M570), ja Magic Trackpad oli satunnaista scrollailua ja eleitä varten. Oikean käden pudottua pois pelistä päätin vaihtaa trackpadin toiselle puolelle alla näkyvään tapaan:

Kokeilu osoittautui varsin toimivaksi, sillä vasurillakin käytettynä trackpad on yllättävän tarkka ja pesee etenkin vääräkätisenä käytetyn perushiiren miten tahtoo. Nyt kun tässä pystyy jo kirjoittamaan kahdella kädellä vaikka käsi ei vielä täydessä iskussa olekaan (tietyt asennot vihlovat edelleen), niin en ole kuitenkaan vaihtanut trackpadia takaisin oikealle, sillä vasuriin iskostuneet ohjauseleet ovat osoittautuneet toimiviksi myös peruskäytössä. Aiemmin vaihtelin kolmen eri työpöydän välillä lähinnä näppäimistöltä, mutta nyt sama homma hoituu varsin näppärästi kolmen sormen pyyhkäisyllä vasemmalla kädellä. Samoin esimerkiksi webbiselailussa voi tasata kuormaa käsien välillä, kun sivujen scrollailua voi hoitaa joko oikealla kädellä trackballilla tai vasemmalla trackpadilla. Tämä on erittäin tervetullut parannus pelkästään oikeaan käteen painottuvaan käyttöön verrattuna, sillä kyseinen käsi on välillä pitkän päivän jälkeen meinannut jo protestoida pahemman kerran.

Eli loukkaantumisesta seurasi jotain hyvääkin. Kun oli käytännön pakko opetella hyödyntämään vasenta kättä enemmän, niin tilapäisratkaisu näyttää muuttuvan työskentelyä parantavaksi pysyväisratkaisuksi. Toki olisi mukavampaa, kun nämä ymmärtäisi ilman olkapään pamauttamista paikoiltaan. Olin kertaalleen jo kokeillut vastaavaa ratkaisua aiemmin, mutta motivaattorin puuttuessa trackpadin käyttöön vasurilla ei tullut totuteltua ja palasin takaisin vanhaan. Nyt huomaa, että se vaadittava tottumisaika olikin odotettua lyhempi.

Unelmia ja teatterihommia

Ihan aluksi pahoittelut otsikosta, oli niin huono että oli vaan yksinkertaisesti pakko käyttää. Vaan sitten asiaan. Näin juuri vuorokauden vaihduttua pitää sanoa, että Dream Theater musisoi eilen Helsingin jäähallissa, ja pitihän sitä olla todistamassa paikan päällä. Alku ei mennyt ihan putkeen (tai no, viemäriputkeen ehkä), sillä kulkumetodi tuli valittua virheellisesti. Etenkin viime päivien runsaan lumentulon myötä parkkipaikat olivat joko lumenkaatopaikkoja tai sitten porukka on parkkeerannut niin väljästi, että 5 autoa vie kymmenen tilan. Kun kisahallilta ei tärpännyt, niin lähdimme katsomaan josko jäähallin maksulliseen parkkiin vielä mahtuisi. Virhe #2. Madeltuamme hallin ohi pääsimme vihdoin parkkipaikalle johtavalle tielle, jota pitkin järkkäri kävelee vastaan Täynnä-kyltin kanssa. Great success.

Noh, kierrettyämme sakkokierroksen Olympiastadionin takana kääntymässä ajoimme samaisen parkkipaikan ohi, jolloin onni päätti näyttää muutakin kuin karvaista hanuriaan. Takaamme ajoi nimittäin yksi auto parkkipaikan suljetulle portille ja pääsi sisään. Me seisoimme jonossa juuri sopivasti portin kohdalla, joten ikkuna auki ja kysymään "Onko vielä tilaa?" -"Yhdelle." -"Mahtavaa." Eli Meganen nokka porttia kohti, maksusuoritus kuntoon ja etsintä oli päättynyt.

Hallin sisällä tuli nautittua äärimmäisen ravitseva hodari ja limu samalla kun kuuntelimme lämppärinä toimineen Peripheryn soittoa. Kyseinen orkesteri sai tällä kertaa jäädä vaille visuaalista havaintoa, sillä onnistuimme löytämään käytävältä vapaat tuolit ja seisoskelua oli luvassa ihan tarpeeksi illan pääorkesterin aikana. Kuulopohjalta musiikki oli ihan ok-tason perusprogemetallia, mutta en ole ryntäämässä levykauppaan vielä näillä näytöillä.

Itse unelmateatteri aloitti tasan (just eikä melkein) yhdeksältä tuoreimman levyn Bridges in the Sky -biisillä. Tätä seurasi kavalkadi loistobiisejä, joista voisi nostaa esille The Root of All Evilin, lähes aina kylmät väreet nostattavan The Spirit Carries On:n ja akustisena vedetyn The Silent Manin. Uusi rumpali Mike Mangini osoitti olevansa mies paikallaan ja irtosipa hälle myös soolospotti Rootin jälkeen. Encorena orkesteri veti vanhan kunnon Pull Me Underin. Yllättyneet voivat nostaa tässä vaiheessa kätensä.

Kokonaisuudessaan keikka oli vallan mainio ja nuotteja tuli vino pino per euro. Vielä kun poistuminen meni kieltämättä sikamaisen ennakoinnin (encoren viimeiset tahdit soivat ollessamme ovella) myötä sujuvasti, niin hallin ruuhkiin ei tarvinnut jäädä hajoilemaan keikan jälkeen. Vaikka parkkipaikkaa etsiessä kävi mielessä, että ei enää koskaan isoille keikoille, niin kyllähän poikien musisointi hävitti orastavan vitutuksen varsin tehokkaasti. Nyt kun 1.1.2012 lähtien Kulttuuriseteleiden pitäisi kelvata kaikkiin Lippupalvelun tapahtumiin, niin pitääkin kytätä josko jotain muutakin hienoa orkesteria olisi tässä lähiaikoina tarjolla.

Kirjoja tekemään

Apple pulautti tänään ulos iBooks Author -sovelluksen, jolla siis pystyy tekemään monipuolisia e-kirjoja iPadille. Pikavilkaisulla softa vaikutti varsin mielenkiintoiselta, joten tässähän pitää alkaa kasaamaan jonkinlaista julkaisua. Viimeistään toukokuun lopulla tulee kirjoittamisen aihetta jos ei aiemminkin :)

Ohjelma löytyy siis Mac App Storesta eikä maksa mitään. http://itunes.apple.com/us/app/ibooks-author/id490152466?mt=12

Vapaaksi (fyysisen) näppäimistön kahleista

Jotta homma ei kuivuisi heti alkumetreilleen, niin mobiiliratkaisu on varsin oleellinen osa arsenaalia, jotta päivittäminen onnistuisi mahdollisimman joustavasti ja mahdollisimman usein. Nyt on testissä BlogPress, jolla naputtelen tätä nimenomaista postausta sohvalla maaten. Laitteena on Cupertinolaisen hedelmäyrityksen tabletti ja homma vaikuttaisi toimivan. Pitänee etsiä vielä joku ratkaisu myös taskuun mahtuvalle vempaimelle.

Päivitys 19.1.2012: Samainen BlogPress hoitaa homman myös iPhonella samaan hintaan. Tällä mennään siis toistaiseksi.

Jaa mikä Perskutarallaa?

Niin, valaistaanpa heti alkuun hieman blogin aiottua suuntaa ja nimen taustaa. Ideahan lähti siitä, että kun musiikin suhteet omat ideat ovat syystä tai toisesta kortilla ja työhön tai järjestötoimintaan liittymättömät koodausprojektit kaatuvat heti alkumetreillä mielenkiintoisen aiheen puutteeseen, niin jonnekin pitäisi kanavoida se luovuus jota meikäläisellekin on hieman siunaantunut. Koska tekstin tuottaminen on myös muita ihmisiä kuin itseni käsittävän raadin mielestä toiminut, niin bloggaaminenhan on suorastaan looginen valinta. Tätä tuli kokeiltua jo muutama vuosi takaperin, mutta homma jäi vähän taka-alalle kun omaa WordPress-asennusta ei sitten jaksanutkaan ylläpitää. Tämän myötä uuden tulemisen alustaksi valikoitui "avaimet käteen"-palvelu Bloggerin muodossa. Pääseehän tässä sentään teemaa tunkkaamaan jos säätökärpänen puraisee.

Nimi taas on johdannainen rakkaan vaimoni blogista http://hupsistarallaa.blogspot.com/, sillä uusi tuleminen blogimaailmassa meinasi kosahtaa pieneen, mutta allekirjoittaneelle jostain syystä varsin suureen esteeseen, eli nimen keksimiseen. Pitkällisen pohdinnan jälkeen keksin yhden, mutta sen URL olikin jo varattuna jollekin privaattiblogille. Siat. Roolipeleissäkin hahmonluonnin ylivoimaisesti vaikein, jopa sadistisen vittumainen osa oli keksiä pelihahmolle nimi, joka ei heti seuraavana päivänä aiheuta mielitekoa polttaa hahmolomake napalmilla. Lopulta paremman puoliskoni heittäessä puoliksi vitsinä ilmaan nimen Perskutarallaa, minä tartuin siihen. Vaikka nimen voi joku mieltää negatiiviseksi, niin tarkoituksena ei ole tehdä mitään kahden markan eniten vituttaa kaikki -kopiota, vaan vaikka sekaan saattaa mahtua muutama postaus mielen päällä olevista akuuttia tympääntymistä aiheuttavista asioista, niin positiivisiakin asioita mahtunee vähintään yhtä lailla mukaan. Aihepiiriin mahtunee myös teknologiaa käsitteleviä aiheita, urheilua ja yleensäkin kaikkea mistä tekee mieli jotain kirjoittaa. Expect the unexpected.