Vauhtisokea Jääkiekkoliitto

Tänään on meinannut kasetin B-puolikin lähestyä loppuaan keväällä tuossa naapuripitäjän puolella järjestettävien jääkiekon MM-kisojen myötä. Tai eihän itse kisoissa mitään, päinvastoin, mutta lähinnä kyseisen tapahtuman lipunmyynti on aiheuttanut painokelvottomuuksia sisältävää puoliäänistä monologia. Lipunmyyntihän alkoi tavallisille kuolevaisille maanantaina klo 9:00, ja olinkin luonnollisesti kyseiseen aikaan Lippupisteen sivuilla ihmettelemässä hintoja. Vähintään 156 euroa Suomen alkusarjan peleistä? Öö, tuotanoin. Kallista on, mutta töistä on kertynyt sen verran Smartumin Kulttuuriseteleitä, että niitähän voisi käyttää kerralla isomman pinon ensimmäiseen paikan päältä nähtyyn MM-otteluun. Vaan kuinkas olikaan, Kulttuurisetelithän eivät käyneetkään näihin karkeloihin maksuvälineeksi, sillä Lippupalvelusta poiketen (1.1.2012 alkaen Kulttuuriseteleiden pitäisi kelvata kaikkiin Lippupalvelun tapahtumiin maksuvälineeksi) Lippupisteellä Kulttuurisetelien kelpaaminen on vielä järjestäjätahosta riippuvaa, eikä tällaista sopimusta nähtävästi ole Jääkiekkoliiton osalta voimassa. Tässä vaiheessa mieli oli vielä olosuhteet huomioiden yllättävän tyyni, vaikka muutamat kehotukset ulkosynnyttimien aistinvaraiseen arviointiin tulikin toivotettua sekä Lippupisteen että Jääkiekkoliiton suuntaan. 156 euroa alkusarjan höntsästä ei vaan ole sellainen hinta, jonka maksaisin ihan selvällä rahalla.

Vaan se, minkä myötä kuppi meni lopullisesti nurin oli Kalervo Kummolan lausunto asian tiimoilta:

Joka asiassa löytyy ihmisiä, jotka kritisoivat. He, jotka hintoja arvostelevat, eivät varmaankaan olleet alun perinkään tulossa katsomaan matseja

Eli rautakanslerin mielipide on siis se, että jos näitä täysin naurettavia hintoja kritisoi, on vaan turhasta marisija joka ei muutenkaan olisi tulossa peliin? Otan tämän henkilökohtaisena vittuiluna. Jääkiekkoon tulee käytettyä jo nyt oman harrastetason pelaamisen ja oman suosikkijoukkueen kannattamisen (ympäri Suomea reissataan aina kun suinkin kerkeää) myötä sen verran paljon rahaa, etten oikein uskalla laskeakaan, mutta tällä kertaa yksittäisen alkusarjan pelin lipuista on tehty niin järjettömän hintaiset, etten moista summaa suostu maksamaan vaikka minulla periaatteessa olisikin siihen varaa. En voi muuta kuin ihmetellä, että onko Jääkiekkoliiton johto oikeasti näin pahasti irrallaan todellisuudesta? Kenen he kuvittelevat käyvän matseissa noilla hinnoilla? Firmaliputhan toki käyvät kaupaksi ja baarit tykkäävät kun yrityksen luottokortti laulaa vaikka peli olisikin menossa. Näkeehän sen koosteen sitten myöhemminkin ja tässähän on menossa vasta 13. kierros hassulla ilmaveivijohdannaisella nimettyjä jekkushotteja. Vaan miten tällainen touhu palvelee jääkiekkokulttuuria ja faneja? En usko kovinkaan monen perheen tulevan noilla hinnoilla paikalle, vaikka etenkin lapsille ottelun kaltainen kokemus on omiaan synnyttämään pitkäkantoisen suhteen lajiin ja sen seuraamiseen. Kummolan kommenteista paistaa läpi niin kuvottava ylimielisyys ja suhteellisuudentajun puute, että olen varsin tyytyväinen siihen, että Kulttuurisetelit eivät sitten lopulta kelvanneetkaan maksuvälineeksi. En halua olla osaltani tukemassa tällaista suomalaisen jääkiekkoyleisön riistoa. Viime kevään mestaruus oli mahtava asia, mutta sen lieveilmiönä Jääkiekkoliittoon on nähtävästi iskenyt pahemman luokan vauhtisokeus, jonka tulokset näemme nyt hinnoittelussa. Pitäkää tunkkinne.

No pain, no gain - M.O.T.

Männäkeskiviikkona suunnitelmissa oli pistäytyä talon takana sijaitsevalla ulkokentällä hiomassa rannelaukausta ja taaksepäinluistelua sirklauksen osalta ja suunnata sitten taloyhtiön lenkkisaunaan. Noh, savolainen supersankari Vituixmän ja herra Murphy olivat mitä ilmeisimminkin tämän yhden miehen tapahtuman sponsoreina, sillä taaksepäin sirklaamisessa luistin pääsi jään epätasaisuuden ja oman kömpelyyden seurauksena tökkäämään sillä seurauksella, että allekirjoittanut lensi komeasti nurin ja pamautti olkapäänsä sijoiltaan. Jälkiviisaana voi miettiä, että olisiko vähän enempien varusteiden pukeminen vaikuttanut kaatumistapaan, sillä nyt oli käytössä vain luistimet, maila ja lätkähanskat. Peleissä on tullut lenneltyä täysissä varusteissa näennäisesti pahemmin vailla naarmuakaan, mutta liekö sitten suojavarusteiden puute ajanut ottamaan kohtalokkaasti kädellä vastaan.

Vaan eipä auta varoa enää kun vahinko on jo tapahtunut, ja lekurin hoidettua käden kuntoon olikin edessä pähkäily siitä, miten sairasloman saa kulumaan kun parempi käsi on pitkälti pois pelistä. Tässä vaiheessa aikoinaan hankittu, mutta odotettua vähemmälle käytölle jäänyt lisälaite - Magic Trackpad - osoittautui hintansa väärtiksi. Kyseessä on siis pöytätietokoneille tarkoitettu versio Applen läppäreiden varsin kookkaasta monen sormen eleet osaavasta ohjauslevystä.

Aiemmin kokoonpano näytti seuraavalta:

Tässä siis hiiren virkaa toimitti pääasiassa kuvassa näkyvä trackball (Logitech M570), ja Magic Trackpad oli satunnaista scrollailua ja eleitä varten. Oikean käden pudottua pois pelistä päätin vaihtaa trackpadin toiselle puolelle alla näkyvään tapaan:

Kokeilu osoittautui varsin toimivaksi, sillä vasurillakin käytettynä trackpad on yllättävän tarkka ja pesee etenkin vääräkätisenä käytetyn perushiiren miten tahtoo. Nyt kun tässä pystyy jo kirjoittamaan kahdella kädellä vaikka käsi ei vielä täydessä iskussa olekaan (tietyt asennot vihlovat edelleen), niin en ole kuitenkaan vaihtanut trackpadia takaisin oikealle, sillä vasuriin iskostuneet ohjauseleet ovat osoittautuneet toimiviksi myös peruskäytössä. Aiemmin vaihtelin kolmen eri työpöydän välillä lähinnä näppäimistöltä, mutta nyt sama homma hoituu varsin näppärästi kolmen sormen pyyhkäisyllä vasemmalla kädellä. Samoin esimerkiksi webbiselailussa voi tasata kuormaa käsien välillä, kun sivujen scrollailua voi hoitaa joko oikealla kädellä trackballilla tai vasemmalla trackpadilla. Tämä on erittäin tervetullut parannus pelkästään oikeaan käteen painottuvaan käyttöön verrattuna, sillä kyseinen käsi on välillä pitkän päivän jälkeen meinannut jo protestoida pahemman kerran.

Eli loukkaantumisesta seurasi jotain hyvääkin. Kun oli käytännön pakko opetella hyödyntämään vasenta kättä enemmän, niin tilapäisratkaisu näyttää muuttuvan työskentelyä parantavaksi pysyväisratkaisuksi. Toki olisi mukavampaa, kun nämä ymmärtäisi ilman olkapään pamauttamista paikoiltaan. Olin kertaalleen jo kokeillut vastaavaa ratkaisua aiemmin, mutta motivaattorin puuttuessa trackpadin käyttöön vasurilla ei tullut totuteltua ja palasin takaisin vanhaan. Nyt huomaa, että se vaadittava tottumisaika olikin odotettua lyhempi.

Unelmia ja teatterihommia

Ihan aluksi pahoittelut otsikosta, oli niin huono että oli vaan yksinkertaisesti pakko käyttää. Vaan sitten asiaan. Näin juuri vuorokauden vaihduttua pitää sanoa, että Dream Theater musisoi eilen Helsingin jäähallissa, ja pitihän sitä olla todistamassa paikan päällä. Alku ei mennyt ihan putkeen (tai no, viemäriputkeen ehkä), sillä kulkumetodi tuli valittua virheellisesti. Etenkin viime päivien runsaan lumentulon myötä parkkipaikat olivat joko lumenkaatopaikkoja tai sitten porukka on parkkeerannut niin väljästi, että 5 autoa vie kymmenen tilan. Kun kisahallilta ei tärpännyt, niin lähdimme katsomaan josko jäähallin maksulliseen parkkiin vielä mahtuisi. Virhe #2. Madeltuamme hallin ohi pääsimme vihdoin parkkipaikalle johtavalle tielle, jota pitkin järkkäri kävelee vastaan Täynnä-kyltin kanssa. Great success.

Noh, kierrettyämme sakkokierroksen Olympiastadionin takana kääntymässä ajoimme samaisen parkkipaikan ohi, jolloin onni päätti näyttää muutakin kuin karvaista hanuriaan. Takaamme ajoi nimittäin yksi auto parkkipaikan suljetulle portille ja pääsi sisään. Me seisoimme jonossa juuri sopivasti portin kohdalla, joten ikkuna auki ja kysymään "Onko vielä tilaa?" -"Yhdelle." -"Mahtavaa." Eli Meganen nokka porttia kohti, maksusuoritus kuntoon ja etsintä oli päättynyt.

Hallin sisällä tuli nautittua äärimmäisen ravitseva hodari ja limu samalla kun kuuntelimme lämppärinä toimineen Peripheryn soittoa. Kyseinen orkesteri sai tällä kertaa jäädä vaille visuaalista havaintoa, sillä onnistuimme löytämään käytävältä vapaat tuolit ja seisoskelua oli luvassa ihan tarpeeksi illan pääorkesterin aikana. Kuulopohjalta musiikki oli ihan ok-tason perusprogemetallia, mutta en ole ryntäämässä levykauppaan vielä näillä näytöillä.

Itse unelmateatteri aloitti tasan (just eikä melkein) yhdeksältä tuoreimman levyn Bridges in the Sky -biisillä. Tätä seurasi kavalkadi loistobiisejä, joista voisi nostaa esille The Root of All Evilin, lähes aina kylmät väreet nostattavan The Spirit Carries On:n ja akustisena vedetyn The Silent Manin. Uusi rumpali Mike Mangini osoitti olevansa mies paikallaan ja irtosipa hälle myös soolospotti Rootin jälkeen. Encorena orkesteri veti vanhan kunnon Pull Me Underin. Yllättyneet voivat nostaa tässä vaiheessa kätensä.

Kokonaisuudessaan keikka oli vallan mainio ja nuotteja tuli vino pino per euro. Vielä kun poistuminen meni kieltämättä sikamaisen ennakoinnin (encoren viimeiset tahdit soivat ollessamme ovella) myötä sujuvasti, niin hallin ruuhkiin ei tarvinnut jäädä hajoilemaan keikan jälkeen. Vaikka parkkipaikkaa etsiessä kävi mielessä, että ei enää koskaan isoille keikoille, niin kyllähän poikien musisointi hävitti orastavan vitutuksen varsin tehokkaasti. Nyt kun 1.1.2012 lähtien Kulttuuriseteleiden pitäisi kelvata kaikkiin Lippupalvelun tapahtumiin, niin pitääkin kytätä josko jotain muutakin hienoa orkesteria olisi tässä lähiaikoina tarjolla.

Kirjoja tekemään

Apple pulautti tänään ulos iBooks Author -sovelluksen, jolla siis pystyy tekemään monipuolisia e-kirjoja iPadille. Pikavilkaisulla softa vaikutti varsin mielenkiintoiselta, joten tässähän pitää alkaa kasaamaan jonkinlaista julkaisua. Viimeistään toukokuun lopulla tulee kirjoittamisen aihetta jos ei aiemminkin :)

Ohjelma löytyy siis Mac App Storesta eikä maksa mitään. http://itunes.apple.com/us/app/ibooks-author/id490152466?mt=12

Vapaaksi (fyysisen) näppäimistön kahleista

Jotta homma ei kuivuisi heti alkumetreilleen, niin mobiiliratkaisu on varsin oleellinen osa arsenaalia, jotta päivittäminen onnistuisi mahdollisimman joustavasti ja mahdollisimman usein. Nyt on testissä BlogPress, jolla naputtelen tätä nimenomaista postausta sohvalla maaten. Laitteena on Cupertinolaisen hedelmäyrityksen tabletti ja homma vaikuttaisi toimivan. Pitänee etsiä vielä joku ratkaisu myös taskuun mahtuvalle vempaimelle.

Päivitys 19.1.2012: Samainen BlogPress hoitaa homman myös iPhonella samaan hintaan. Tällä mennään siis toistaiseksi.

Jaa mikä Perskutarallaa?

Niin, valaistaanpa heti alkuun hieman blogin aiottua suuntaa ja nimen taustaa. Ideahan lähti siitä, että kun musiikin suhteet omat ideat ovat syystä tai toisesta kortilla ja työhön tai järjestötoimintaan liittymättömät koodausprojektit kaatuvat heti alkumetreillä mielenkiintoisen aiheen puutteeseen, niin jonnekin pitäisi kanavoida se luovuus jota meikäläisellekin on hieman siunaantunut. Koska tekstin tuottaminen on myös muita ihmisiä kuin itseni käsittävän raadin mielestä toiminut, niin bloggaaminenhan on suorastaan looginen valinta. Tätä tuli kokeiltua jo muutama vuosi takaperin, mutta homma jäi vähän taka-alalle kun omaa WordPress-asennusta ei sitten jaksanutkaan ylläpitää. Tämän myötä uuden tulemisen alustaksi valikoitui "avaimet käteen"-palvelu Bloggerin muodossa. Pääseehän tässä sentään teemaa tunkkaamaan jos säätökärpänen puraisee.

Nimi taas on johdannainen rakkaan vaimoni blogista http://hupsistarallaa.blogspot.com/, sillä uusi tuleminen blogimaailmassa meinasi kosahtaa pieneen, mutta allekirjoittaneelle jostain syystä varsin suureen esteeseen, eli nimen keksimiseen. Pitkällisen pohdinnan jälkeen keksin yhden, mutta sen URL olikin jo varattuna jollekin privaattiblogille. Siat. Roolipeleissäkin hahmonluonnin ylivoimaisesti vaikein, jopa sadistisen vittumainen osa oli keksiä pelihahmolle nimi, joka ei heti seuraavana päivänä aiheuta mielitekoa polttaa hahmolomake napalmilla. Lopulta paremman puoliskoni heittäessä puoliksi vitsinä ilmaan nimen Perskutarallaa, minä tartuin siihen. Vaikka nimen voi joku mieltää negatiiviseksi, niin tarkoituksena ei ole tehdä mitään kahden markan eniten vituttaa kaikki -kopiota, vaan vaikka sekaan saattaa mahtua muutama postaus mielen päällä olevista akuuttia tympääntymistä aiheuttavista asioista, niin positiivisiakin asioita mahtunee vähintään yhtä lailla mukaan. Aihepiiriin mahtunee myös teknologiaa käsitteleviä aiheita, urheilua ja yleensäkin kaikkea mistä tekee mieli jotain kirjoittaa. Expect the unexpected.